Tunnen kuinka vauhti kiihtyy
- toiminnanjohtaja80
- 28.3.
- 2 min käytetty lukemiseen

Herään aamuisin tutkimaan yön aikana tulleita uutisia maailman muutoksista. Elämme aikaa, jossa epävarmuus ja epäjatkuvuus ovat päivittäin läsnä. Ja jos jokin asia tuntuu itsestäni varmalta, niin se, että tämä yhteiskunnallinen epävarmuus tulee jatkumaan vielä vuosia. Huonona uutisena voin kertoa itselleni, ettei paluuta vanhaan ole. Eikä kukaan jää tältä turbulenssilta suojaan, vaan sen läpitunkeva vaikutus ulottuu yhteiskunnan kaikkiin osiin, myös urheiluun. On vain hyväksyttävä tosiasiat.
Kaikesta tästä ihmisen perusturvallisuutta ja totuttuja toimintatapoja ravistelevasta muutoksesta huolimatta ei ole mitään syytä vaipua epätoivoon. Muutos on aina mahdollisuus ja aina joku nousee muutoksen keskellä voittajaksi. Olen sitä mieltä, että urheilun rahoituksen, rakenteiden ja toimintamallien muutoksessa piilee urheilumanagereiden momentum. Urheilumanagereita tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan huippu-urheilun ja -urheilijoiden tukena.
Katse eteenpäin
Huippu-urheilun järjestöt, lajiliitot, yhdistykset, olympiakomitea ja muut osalliset ovat pakotettuja muutokseen. Huippu-urheilun tavoitteet voivat pysyä samoina, mutta strategioiden on vastattava ajan haasteisiin ja rakenteiden tuettava muutoksen tekemisen mahdollisuutta.
Myös Suomen Urheilumanagereiden hallitus on tiedostanut tilanteen ja vastaa kutsuhuutoon. Emme ole pelkästään samassa veneessä muiden huippu-urheilun toimijoiden kanssa, vaan olemme samalla puolella pöytää. Meillä kaikilla on yhteinen tavoite: suomalaisen huippu-urheilun menestyminen kansainvälisillä areenoilla.
Muutokseen vastaaminen lähtee osaamisesta. Peruutuspeiliin katsominen ja menneiden aikojen kritisointi tai haikailu eivät vie asioita eteenpäin. Voit ymmärtää asioita katsomalla taaksepäin, mutta elämää on elettävä eteenpäin. Muutokset tapahtuvat tulevaisuudessa, eivät menneessä. Mitä enemmän jarrutetaan ja haikaillaan ”menneitä parempia aikoja”, sitä enemmän se signaloi osaamisen puutetta muutoksen tekemiselle.
Rahoituksen ja johtamisen ongelmat urheilumanageroinnissa
Urheilun rahoitus nousee lähes kaikessa huippu-urheilua koskevassa keskustelussa keskiöön. Julkista tukea on liian vähän, eikä tilanne tule ainakaan helpottumaan tulevaisuudessa. Tarvitaan ajattelun ja osaamisen muutos. Urheilun liiketoimintaosaajista ja kaupallistajista on valtava pula. Eikä tarve koske ainoastaan huippu-urheilua, vaan kaikkea liiketoimintaa yhteiskunnassa. Onhan kyse erittäin vaativasta osaamisesta, joka edellyttää tietoa, taitoa ja kokemusta.
Osaamisen kehittäminen onkin yhdistyksemme yksi keskeisimmistä tavoitteista tänä vuonna. Vierumäen opisto on kouluttanut urheilumanagereita jo vuosia, mutta korkeakoulutasoinen koulutus on puuttunut urheilumanageroinnista.
Selvyyden vuoksi, urheilujohtaminen ja urheilumanagerointi ovat kaksi eri asiaa. Urheilujohtamista on opetettu suomalaisissa korkeakouluissa jo pitkään, mutta koulutus, joka keskittyisi urheilijan ja urheilun kaupallistamiseen on puuttunut. Kaupallistamisosaamisen puutteet ovat myös urheilumanagerointialan suurimmat kehityskohteet. Tietopääomaa voidaan korkea-asteen koulutuksella kerryttää nopeasti. Hankittu osaaminen kääntyy osaavan urheilumanagerin arjessa nopeasti hedelmällisiksi tuloksiksi omien urheilijoiden ja organisaatioiden kohdalla.
Korkea-asteen urheilumanageroinnin osaajakokonaisuus starttaa Haaga-Helian avoimessa korkeakoulussa syksyllä 2025 ja liiketalouden tutkinto-ohjelmassa keväällä 2026. Tämä tukee myös opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitetta suomalaisen työikäisen väestön korkeakoulutuksen lisäämisessä. Koulutuksen sisältöä on suunniteltu yhteistyössä Suomen Urheilumanagerit ry:n ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulun kanssa.
Olemme oikealla tiellä huippu-urheilun tukemisessa ja urheilun taloudellisen epävarmuuden tasoittamisessa. Luottavaisena kuluvaan vuoteen, the world is our oyster!
Kevätterveisin
Atte Varsta, toiminnanjohtaja
Atte Varsta on Suomen Urheilumanagereiden toiminnanjohtaja, Haaga-Helia ammattikorkeakoulun yrittäjyyden lehtori ja monialayrittäjä