Suomen kehno olympiamenestys Pariisissa on poikinut runsaasti keskustelua. Ja hyvä niin, avoin analyysi ja epäkohtiin puuttuminen vievät asioita eteenpäin. Analyysin ja keskustelun jälkeen tarvitaan kuitenkin päätöksiä tulevaisuuden tekemisistä, mikäli Suomi ja suomalaiset haluavat menestyä tulosurheilussa.
On hyvä muistaa, ettei urheilijoiden menestys synny pelkästään ammattimaisella harjoittelulla, vaan ympärille tarvitaan myös muita oman alansa ammattilaisia. Alalla kuin alalla. Maailmanluokan artistit tarvitsevat ympärilleen ammattilaismuusikkoja samalla tavalla kuin urheilija tarvitsee ympärilleen oman alansa huippuammattilaisia. Yhteisellä tekemisellä on mahdollista synnyttää jotain uutta ja ennenkuulumatonta. Harrastelijoiden tukema urheilija tai artisti ei koskaan saavuta oman alansa huippua.
Julkinen rahoitus tiukkenee ja yritysten sekä yksityisten rahaa tarvitaan huippu-urheilussa entistä enemmän. Hyväntekijöiden ja hyväntekeväisyyden varaan ei urheilun tulevaisuutta voida rakentaa, vaan huippu-urheilijat ja huippu-urheilu on kytkettävä lähemmäksi yritysmaailmaa. Joukkuelajeissa – myös Suomessa – siirtyminen harrastelijatoiminnasta täysammattilaisuuteen on tapahtunut jo kauan aikaa sitten. Se näkyy myös joukkueurheilun rakenteissa, jotka on muodostettu tukemaan urheilujoukkueen strategisia tavoitteita. Selkeisiin rakenteisiin on helpompi löytää oman alansa ammattilaisia, olivatpa ne sitten general managereita, ammattivalmentajia, markkinoinnin ja myynnin osaajia, fysioita tai välinehuoltajia. Kansainvälisen kilpailun kiristyessä kehitys ammattilaisuuteen on yksilölajeissa tapahtunut osittain urheilijan osalta, mutta ei ympäröivien rakenteiden ja urheilijaa tukevien henkilöiden osalta. Ainakaan laajemmassa mittakaavassa.
Urheilumanagerin ammatti ja työurapolku urheilumanageriksi on monelle hyvin epäselvä. Managerin toimenkuva on vaihdellut sen mukaan mitä itse kukin managerina haluaa ja osaa tehdä. Moni ryhtyykin manageriksi oman urheilu-uransa päättäneenä, toiset päätyvät tekemään sitä sivutoimisesti. Näin ei voi jatkua, mikäli haluamme kehittää huippu-urheilua ammattina ammattilaisille ja ammattimaisella otteella.
Aidoksi työuravaihtoehdoksi urheilumanagerointi tulee selkeän koulutuspolun – sekä toisen asteen että korkea-asteen – että liiketoimintaosaamisen kehittämisen myötä. Yhdistyksenä Suomen Urheilumanagerit on ottanut tavoitteeksi tukea tätä kehitystä. Olemme mukana kehittämässä räätälöityjä urheilumanageroinnin koulutuksia eri koulutusasteilla tarjoten mahdollisuuksia kehittyä entistä paremmaksi liiketoimintaosaajaksi. Siitähän urheilumanageroinnissa loppujen lopuksi on kysymys, Oy Urheilija Ab:n liiketoiminnan johtamisesta. Työuravaihtoehdon mahdollistaminen urheiluliiketoiminnan parissa helpottaa myös nykyisten huippu-urheilijoiden siirtymisen aikanaan urheilumanageroinnin pariin.
Me, Suomen Urheilumanagerit haluamme omalta osaltamme varmistaa tulevaisuuden urheiluelämysten ja suomalaisia yhdistävien tarinoiden jatkumisen. Se ei kuitenkaan tapahdu itsestään, vaan siihen tarvitaan muutoksia asenteissa, osaamisessa ja huippu-urheilun rakenteissa.
Atte Varsta, toiminnanjohtaja Suomen Urheilumanagerit
Comments